Suomen hallituksen ns. kehysriihi käydään muutaman viikon päästä. Muun muassa epäsuotuisan talouskehityksen vuoksi hallitus tekee keväällä uusia mittavia talouden sopeuttamispäätöksiä. On kuitenkin tärkeää muistaa, että Suomi ei nouse pelkillä leikkauksilla tai veronkorotuksilla. Tarvitsemme myös kasvua ja tulevaisuudenuskoa. Tarvitsemme enemmän ihmisiä työelämässä ja useampia menestyviä yrityksiä saadaksemme lisää verotuloja palveluiden turvaamiseksi. Siksi hallitus panostaa koulutukseen, tutkimukseen, innovaatioihin ja infrastruktuuriin sekä edistää teollisuuden vihreä siirtymää. Tarvitsemme myös ennakoitavan ja kilpailukykyisen yritysverotuksen.
Henkilöstöpula on yksi suurimmista kasvun esteistä yritysten näkökulmasta. Siksi esimerkiksi työperäistä maahanmuuttoa on edistettävä. On tärkeää, että esimerkiksi lupaprosesseja ja ulkomaisten tutkintojen tunnustamista nopeutetaan.
Korkea koulutustaso edistää kasvua, ja samalla koulutus on paras tapa luoda yhdenvertaisia mahdollisuuksia kaikille lapsille. Yksi hallitusohjelman tärkeimpiä toimenpiteitä on mielestäni viikkotuntien määrän lisääminen ilman opetussuunnitelman laajentamista, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi paremmat mahdollisuudet oppia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan.
Teollisuuden vihreä siirtymä on valtava mahdollisuus kasvulle ja elinkeinoelämälle. Kyse on uusista työpaikoista ja verotuloista. Investointien edistämiseksi hallitus sujuvoittaa lupakäsittelyä ja turvaa puhtaan ja kohtuuhintaisen kotimaisen sähkön saatavuuden. Itä-Uudellamaalla on suuria mahdollisuuksia vihreän siirtymän osalta. Porvoon Sköldvikillä on keskeinen rooli Pohjoismaissa kiertotaloudessa ja biotaloudessa. On myös mielenkiintoista nähdä Fortumin selvityksen lopputulos uuden ydinvoiman tulevaisuuden näkymistä Suomessa ja Ruotsissa. Nykyinen hallitusohjelma on erittäin myönteinen uudelle ydinvoimalle, mikä luo mielenkiintoisia tulevaisuuden mahdollisuuksia Loviisan seudulle.
Hallituksen tavoitteena on myös vähentää tarpeetonta byrokratiaa yrityksille ja kansalaisille. Normien purkamisella ja yksinkertaistamisella parannetaan muun muassa yrittämisen edellytyksiä, mikä puolestaan edistää kasvun mahdollisuuksia. Tässä työssä kaikki mahdolliset ajatukset ovat erittäin tervetulleilta. Jos sinulla on ehdotuksia normeista, jota voitaisiin purkaa tai yksinkertaistaa, otan ne mielelläni vastaan sähköpostilla osoitteeseen otto.andersson@eduskunta.fi.
Otto Andersson
Kirjoittaja on kansanedustaja ja RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja
UM 4.4.2024