Suomi ei nouse pelkillä veronkorotuksilla ja säästöillä. Suomi tarvitsee kasvua ja tulevaisuudenuskoa. Tarvitsemme uusia investointeja, enemmän menestyviä yrityksiä ja useampia ihmisiä työelämässä. Tätä kautta saamme lisää verotuloja, joiden avulla turvaamme hyvinvoinnin ja palvelut pitkällä aikavälillä.

Ikävä tosiasia on, että Suomessa ei ole ollut kunnon talouskasvua noin 16 vuoteen. Siksi on välttämätöntä saada kasvuun vauhtia. Samalla voi kysyä, missä suurimmat kasvun mahdollisuudet tällä hetkellä ovat? On selvää, että teollisuuden vihreä siirtymä on yksi tärkeimmistä. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan vihreän siirtymän investointipotentiaali on Suomessa yli 200 miljardia euroa. Eli valtava mahdollisuus Suomelle. Kyse on uusista työpaikoista, suurista aluetaloudellisista vaikutuksista ja verKotuloista. Samalla teollisuuden vihreä siirtymä on yksi vaikuttavimmista keinoista ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Mutta potentiaali ei riitä. Investoinnit on saatava Suomeen ja Itä-Uudellemaalle.

Siksi on erittäin tärkeää, että hallitus päätti kehysriihen yhteydessä, että se investointien vauhdittamiseksi valmistelee suurille teollisuusinvestoinneille ajallisesti sidottua verohyvitystä. Tällä tuetaan investointeja esimerkiksi akku- ja vetyhankkeisiin sekä fossiilivapaaseen terästeollisuuteen. Tavoitteena on saada sähköä hyödyntäviä mittaluokaltaan suuria teollisia investointeja liikkeelle.  Uusi verokannustin on kiinnostava myös Itä-Uudenmaan näkökulmasta, koska seudullamme on monia ajankohtaisia hankkeita. Esimerkiksi Porvoon Tolkkisiin on tavoitteena sijoittaa Plug Power-yhtiön vetylaitos. Ja Porvoon Kilpilahdella on keskeinen rooli Pohjoismaissa kiertotaloudessa.

Tärkeä edellytys vihreän siirtymän onnistumiselle on puhtaan kotimaisen sähkön saatavuus. Tältäkin osin saimme  äskettäin mielenkiintoisia uutisia. Fortum ilmoitti, että se on kiinnostunut hankkimaan Loviisan kaupungin omistamia maa-alueitta, jotka voisivat pitkällä aikavälillä soveltua ydinvoiman tai vihreää siirtymää edistävään teolliseen käyttöön.

Viime viikolla pääministeri Petteri Orpo vieraili kutsustani Loviisassa. Vierailun aikana pääministeri tutustui muun muassa Fortumin toimintaan. Oli todella hienoa, että myös Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo oli paikalla. Vierailun aikana kävimme hyviä keskusteluja sekä teollisuuden vihreän siirtymän että ydinvoiman tulevaisuuden näkymistä.

Otto Andersson

Kirjoittaja on kansanedustaja ja RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja

19.12.2024